Kiinteistöjohto esittää

Lehtisaarelaisista yritetään pitää yllä saagaa, jonka mukaan he olisivat nauttineet edullisesta asumisesta vuosikymmeniä. Väite on tehokas mainoslause ajamaan kiinteistöjohdon etua. Asia ei ole näin mustavalkoinen. Faktoja, jotka yhteisellä kirkkoneuvostolla ja valtuustolla tulisi olla päätöksen tukena, on tuskin jätetty kertomatta epähuomiossa. Taloyhtiöt saivat lukea Helsingin yhteisen kirkkoneuvoston päätöksestä lehdestä. Ehdotus päätettiin ennenaikaisesti, että taloyhtiöt eivät ehtisi tuoda omaa ehdotustaan nähtäväksi. Päätöksen läpinäkyvyys on kaukana. Kiinteistöjohtaja esitti, että pöytäkirjat merkittäisiin salaisiksi. Asiaa on ajettu tavalla, joka herättää kaikki epäilykset keinottelusta yhtymälle mieluisia ratkaisuja keinoja kaihtamatta. Huomionarvoisia seikkoja, jotka päätösmuistiossa jätetään huomiotta, ovat:

1. Kynnysrahat. Kynnysrahat maksettiin, koska sillä poistettiin vuokrankorotusehto sopimuksista. Esimerkiksi Lehtisaaren Salpa maksoi nykyrahassa yli 7 miljoonaa euroa kynnysrahaa. Näin seurakuntayhtymä sai vuokrankorotukset etukäteen. Nämä varat se on pystynyt 50 vuoden ajan sijoittamaan tuottavasti. Seurakuntayhtymä itse valitsi aikoinaan matalamman maanvuokran ja isomman kertasumman. Nykyisiä asukkaita ei voi rankaista 50 vuotta sitten solmituista sopimuksista, joita yhtymä on ollut itse laatimassa. Yhtymissä, joissa kynnysrahoja ei ole maksettu, vuokrat ovat käypällä tasolla. Huomioitavaa on, että esim. Kalkkipaadentiellä maanvuokra ylittää jopa kaupungin vuokratuoton tason.
2.       Vuosikaudet edullista vuokraa? Seurakuntayhtymät ovat harmitelleet sitä, että sopijapuolena ottivat mieluummin kynnysrahat kuin vuokrien korotukset.  Ei ole kuitenkaan asukkaiden syytä, minkälaisia sopimuksia yhtymä 50 vuotta sitten sopi. Alueella muutaman vuoden asunut lapsiperhe ei ole  myöskään "nauttinut edullisista maanvuokrista". Kynnysrahojen lisäksi on syytä tarkastella muutoinkin sitä, ovatko vuokrat olleet kuitenkaan aivan niin halvat kuin yhtymä antaa olettaa. Osa taloyhtiöistä on maksanut koko ajan markkinahintaista vuokraa. Yksi taloyhtiö on maksanut jopa niin suurta maanvuokraa, että uudet sopimukset laskevat tätä vuokrasummaa. On myös syytä tehdä vertailu muihin 50 vuotta sitten solmittuihin maanvuokrasopimuksiin. Edullisin maanvuokra yhtymän omistamalla tontilla on ollut 1,1€/kem2/kk. Verrokkina esimerkiksi Munkkivuoressa kaupungin tonttivuokra on ollut 0,2€/kem2/kk. Että ei nyt niin halvasti sittenkään. Aikaansa nähden Lehtisaaressa on maksettu alusta alkaen varsin korkeaa maanvuokraa verrattuna muihin asuinalueisiin. "Halvasti" on tarkoittanut yli viisinkertaista maanvuokraa normikäytäntöön verrattuna. 

3.   Lunastusvelvollisuus. Osa Helsingin seurakuntayhtymän vuokrasopimuksista, muun muassa suurin yhtiö Hiidenkiukaantie 1–3, on tehty uudemman, vuoden 1967 maanvuokralain mukaan. Muistion kuvaus menettelystä tapauksessa, jossa ei päästäisi sopimukseen uudesta maanvuokrasta, on näiden yhtiöiden osalta väärä. Tilanteessa, jossa uuteen sopimukseen ei päästä, seurakuntayhtymälle syntyy lunastusvelvollisuus käypään hintaan. Suomen laki mainitsee erikseen, että tästä poikkeava sopimusehto on pätemätön. Seurakuntayhtymä joutuisi lunastamaan esimerkiksi yhtiön Hiidenkiukaantie 1–3:n koko osakekannan usealla kymmenellä miljoonalla eurolla. 

4.  Kiinteistövero. Kunta langettaa maanomistajan maksettavaksi kiinteistöveron. Yhtymä perustelee kovaa tuottoprosenttiaan kiinteistöverolla. Mutta sen lisäksi, että se havittelee Helsingin kaupungin tasoon nähden yli kaksinkertaista vuokratuottoa, se on sälyttämässä myös kiinteistöveroa vuokralaisen maksettavaksi. Mikäli kiinteistövero sälytetään maanomistajan sijaan vuokralaisen maksettavaksi, ei kaksinkertainen tuottoprosentti ole millään muotoa perusteltua. Helsingin kaupunki kerää veroja. Samalla se kuitenkin myös huolehtii katujen kunnostamisesta ja huolehtii ympäristöstä, mitä seurakuntayhtymä ei tee. On hyvä muistaa, että asukkaat ovat osallistuneet katujen ja kalliosuojan rakentamiseen. Esimerkiksi Hiidenkiukaantien 1–3 on vanhan vuokrasopimuksen mukaan sitoutunut tähän nykyrahassa 2 miljoonalla eurolla.  Kiinteistövero on lain mukaan maanomistajalle kuuluva vero. 

5.  Sosiaalinen peruste. Kiinteistöjohto perustelee kovaa tuottotavoitettaan vetoamalla, että Helsingin kaupungin maanvuokraus tapahtuisi sosiaalisin perustein. Tämä ei pidä paikkansa. Kaupunki perustelee varta vasten, että sosiaalisia perusteita varten on asumistuki. Kaupunki ei voi sosiaalisista syistä tukea asukkaita käypää vuokraa alemmilla vuokrilla. Noudattamalla Helsingin kaupungin maanvuokrausperiaatetta seurakuntayhtymä toimii yhdenvertaisesti Lehtisaaren lähiön asukkaita myös kaupungin vuokratonteila asuvia asukkaita.

6.  Lunastusoikeus. Seurakuntayhtymä poimii erilaisista malleista itselleen sopivat edut. Kaikissa institutionaalisissa tontinvuokraajissa, jotka hakevat korkeaa tuottoa, vuokraaja esittää vuokralaiselle lunastusmahdollisuuden. Nämä vuokraajat ovat myös sijoittaneet rahaa ja toimivat tietyllä riskillä. Seurakuntayhtymät ovat saaneet maat lahjoituksena. Rakennukset ovat jo rakennettu, ja seurakuntayhtymällä on näin käytännössä riskitön sijoitus. Se kuorii päältä itselleen edullisimmat ehdot ja jättää pois lunastusmahdollisuuden. Lunastamalla tontit taloyhiöt saisivat säilytettyä asuntojen arvon, joka jo nyt on laskenut huomattavasti. Huomioitavaa on, että yhtymä hakee yli tuplasti suurempaa tuottoa kuin mitä pankkilainojen korko on. 
7.   Pikavoittoja. Seurakuntayhtymä hakee kovaa tuottoa riskittömästä sijoituksesta. Samalla se on kuitenkin sahaamassa omaa jalkaansa. Se tekee lähiöstä alueen, jossa hintavalla tontilla seisoo arvottomia rakennuksia. Kukaan rakennuttaja ei lähde rakentamaan sellaista aluetta. Myydessään tonttimaat taloyhtiöille yhtymä ei joutuisi kärsimään maineestaan koronkiskurina, vaan saisi aikaan win/win -tilanteen. Asukkaat saisivat vapauden, ja yhtymä ison potin, jolla rakennuttaa kaavoitettua maata ja saada paljon isompaa tuottoa.    

                                                                          •∞•