keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Pappilan torppari


Pappilan torppari 28.11.2018

Isoisäni oli pappilan torppari Urjalassa, jonka maanomistusta Väinö Linna kuvaa kirjassaan Täällä Pohjantähden Alla. Siinä kirkkoherran rouva halusi maksattaa torppareilla ja mäkitupalaisilla sovittua kovemmat vuokrat näiden käyttöön annetusta maasta. Tavallinen ei riittänyt, vaan ruustinna jyräsi kirkkoherran tahdon kohtuullisuudesta ja niin ajettiin köyhimmät, maksuvaikeuksiin joutuneet taloistaan.

Linnansa ovat myös Vantaan seurakunnan kirkkovaltuuston kiihkeimmät vuokrankorottajat lukeneet. He haluavat lehtisaarelaisille Vantaan seurakuntayhtymän mailla asuville vuokrankorotukset, jotka voivat viedä muutaman torpparin vaikka ulos tuvistaan, kunhan seurakuntayhtymä saa haluamansa. Koska vuokralaiset ovat naapurikaupungista, heitä voi ja pitää kohdella kovemmin. (Lehmuskallio HS 17.11.2018, Vantaan srky:n valtuuston kokous 25.9.2018).

Hurjia maanvuokran korotuksia ja takautuvasti muka menetettyjen varojen rahastusta on vuosien varrella motivoitu lisäksi sillä, että lehtisaarelaiset ovat päättäjien mielestä asuneet ilmaiseksi tai halvalla kuluneet 50 vuotta. Seurakuntien päättäjien mielestä vuokrien korotukset on jäänyt tekemättä jo kymmeniä vuosia.

Seurakuntayhtymä vertaa Lehtisaaren taloyhtiöiden sopimuskauden lopun nk. halpaa vuokraa  Vantaan Asolassa  äskettäin vuokrattujen vastaavien tonttien kuukausivuokrat vaihtelevat noin 1,5–2 euroa per kerrosneliömetri” (Turunen, Tuohimäki HS 9.2.2017). ”Lehtisaaressa pitää asumisen olla kalliimpaa kuin jossain (Vantaan) Rekolan takametsissä." Meillä ei ole mitään perusteita pitää vuokria alihintaisina.” (Jaskara, Heinonen VS 2.4.2015). He (lehtisaarelaiset) ovat saaneet ison säästön, kun korotuksia ei ole 1960-luvun jälkeen tehty.” (Lehmuskallio HS 17.11.2018). ”Lehtisaaressa on asuttu, … kohtuuttoman edullisesti ajatellen sen alueen arvoa. (Raittila, Yle 12.5.2017). ”Lehtisaarelaiset ovat saaneet nauttia pitkään poikkeuksellisen edullisista vuokrista. Saavutetuista eduista luopuminen on ymmärrettävästi pettymys.” (Laajasalo, Rintamäki HS 7.5.2017).

Pitäisi ensinnäkin ottaa huomioon, ettei sopimusoikeuden mukaan liian korkeaa uutta vuokraa voi perustella sillä, että aikaisemman sopimuksen aikana jäi vuokranantajalta mielestään perimättä riittävää vuokraa. Uudessa sopimuksessa ei voi ulosmitata jälkikäteen vuosikymmenten takaa väitettyä edellisen vuokratason ”tappiota” kuin vuokralaisen vanhaa velkaa. Uusi vuokra pitää perustella aina vallitsevan ja ennustetun käyvän vertailutason mukaan.

MUTTA OVATKO LEHTISAARELAISET ASUNEET ILMAISEKSI / HALVALLA KULUNEET 50 VUOTTA?

Alla olevat luvut kertovat tilanteesta 50-vuotisissa sopimuksissa, joista on jäljellä yksi vuosi. Eli eletään 50 vuoden sopimuksen toiseksi viimeistä vuotta. Vuonna 1965 ja sen jälkeen tehtiin Lehtisaaressa useita vuokrasopimuksia, jotka päättyvät ensi vuoden lopussa. Alkuperäisessä sopimuksessa sovittiin vuokran elinkustannusindeksiin sidotusta korotuksesta puolivuosittain sekä vuokran nostamisesta 10–15%  kymmenen vuoden välein. Kaksinkertainen korotusmekanismi ei ollut silloin lain mukainen, joten indeksi jäi korotusten perusteeksi.  1970-luvun alun valtakunnalliset vakautuslait jarruttivat kovimpia vuokrien korotuksia ja hurjan inflaation kohtuuttomia vaikutuksia indeksikorotuksiin ja muuhun talouteen. Laeilla tuettiin näin taloutta yleisesti koko maassa. Parikymmentä lehtisaarelaistonttia eivät suinkaan olleet näiden toimien pääkohteena.


Tykistökapteenintie 2:ssa (1457 asuin m2) sovittiin v 1966 vuokraksi 9936 mk. Kun taloon muutettiin v 1970, vuokra oli noussut jo 11% yli ja viime vuonna vuokra oli 763%  korkeampi kuin vuokrakauden alussa.













Vuokran lisäksi kyseinen taloyhtiö maksoi kertakorvauksena 240 000 mk kynnysrahaa eli vuokraennakkoa (vastaa nykyrahassa 422 400 €). Lehtisaarelaiset maksoivat seurakuntayhtymille näiden velvollisuutena olleet kadut, vesi- ja viemäriverkostot. Esimerkkiyhtiö maksoi tästä kunnallistekniikasta ainakin 60 000 mk:n (105 000 €) alkumaksun. Nämä seurakuntayhtymälle maksetut korvaukset vastaavat 50 vuoden ajan 0,69 €/m2/kk. Näiden lisäksi nykyinen maanvuokran osuus vastikkeessa kyseisessä talossa on 0,73 €/m2/kk. Tämä tarkoittaa pelkästään seurakunnalle maksettujen maan vuokraamiseen liittyviä maksuja on jaettuna 50 vuoden ajalle 1,42 € jokaiselta neliömetriltä kuukaudessa.

Naapuriyhtiössä on maksettu Vantaan seurakunnalle 50 vuotta joka kuukausi 1,36 €/kk/m2  nykyrahassa v 1995 maksetusta 4 293 000 mk:n kynnysrahasta eli ennakkovuokrasta (nykyrahana 7 556 000 €) ja kunnallistekniikasta, joka maksoi 572 400 mk (1 007 000 nyky €). Itse maan vuokraa maksetaan 0,95 €/m2/kk. Eli seurakunnalle mennyt raha 50 vuoden aikana on yhteensä 2,17 €/m2/kk. Tämän lisäksi maksetaan normaalit vastikkeet, putkiremontit ym. Taloyhtiö, jolta ei peritty kynnysrahaa, maksaa maastaan jo nyt vanhan sopimuksen aikaan 3,5 €/m2/kk.

Vertailuna Helsingin kaupungin uusissa v 2018 solmituissa 50-vuotisissa sopimuksissa (vv 2020–2070) maan vuokra Lehtisaaren lähialueella Töölössä ja Munkkiniemessä on vuokrakauden alussa 1,09–1,64 €/m2/kk ja 10 vuoden asteittaisten korotusten jälkeen 2,19–3,28 €/m2/kk (Hki Kiinteistövirasto 2018).

Vantaan seurakuntayhtymä haluaa nyt Lehtisaaressa vuokralaisinaan olevien taloyhtiöiden maanvuokrat v 2020 alkutasolle 5–9 €/m2/kk.  ”Lehmuskallio haluaa Lehtisaaren asukkaille sopimusta kovemmat vuokrat.” (HS 18.11.2018).

MITEN SEURAKUNTIEN TIETO ILMAISESTA ASUMISESTA POIKKEAA NÄIN PALJON TOSIASIOISTA?

Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymien johtavat henkilöt ovat antaneet eri yhteyksissä yllä olevat lausunnot halvoista vuokrista, ilmaisesta asumisesta, unohtuneista vuokrankorotuksista. Onko todella mahdollista, että he eivät tiedä, miten Lehtisaaren taloyhtiöiden maanvuokrat ovat kehittyneet ja millä perustein viidenkymmenen vuoden ajan?

Toivon, että tämän jälkeen kukaan ei puhu eikä kirjoita ilmaisesta asumisesta Lehtisaaressa, vaan ymmärtää, että Lehtisaaressa on maksettu jo tähän asti kaupungin korkeinta vastiketta maan käytöstä. Ja että kirkon uudet suunnitelmat hipovat taivasta ja tulevat ajamaan lehtisaarelaisia vaikeuksiin. Toivottavasti myös toimittaja tutkii tosiasiat, eikä lainaa haastateltavaa sellaisenaan. Ja päättäjiltä toivotaan tutustumista historiaan ja lukuihin.

Mekkeri Anner
Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston varavaltuutettu 2019
Lehtisaari


Tämä kirje on lähetetty Lehtisaaren ja Helsingin maanvuokrista kirjoittaneille toimittajille, näissä haastatelluille tai mielipidekirjoituksia julkaisseille henkilöille. Lisäksi vastaanottajana on henkilöitä, joiden uskon olevan kiinnostunut aiheesta. Materiaalina on käytetty taloyhtiöiden tilinpäätöksiä, maanvuokrasopimuksia, lehtiartikkeleita ja Helsingin kaupungin tiedotteita maanvuokrista.

Kaikki luvut ovat käytettävissä pyydettäessä. Markan muutokset nykyarvoon tehty Rahamuseon rahanarvolaskurilla. Mahdolliset laskuvirheet korjattavissa, vuokrien ja kustannusten suuruusluokka tarkistettu oikeaksi.


keskiviikko 21. marraskuuta 2018

lauantai 17. marraskuuta 2018

Kirkon päättäjä vaatii oikeudessa Lehtisaaren asukkaille kovempia vuokrankorotuksia

– ”So what”, hän kuittaa asukkaiden vaikeudet  (Paula Lehmuskallio) 

– "Ovat muuttaneet aikoinaan ihan väärään paikkaan ihan omaa syytään." (Kaisa Raittila) 

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005903022.html?share=39cf56566b581831ab38f658e350e76f

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Lövöborna gör alldeles rätt i att protestera mot höjda hyror

Är det i det allmänna intresset att flera områden med livliga och historiska bosättningar nu blir tillgängliga enbart för höginkomsttagare? 
https://www.hbl.fi/artikel/lovoborna-gor-alldeles-ratt-i-att-protestera-mot-hojda-hyror/ (HBL)

Lövöborna gör alldeles rätt i att protestera mot höjda hyror

HBL tänään 8.6.2018

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Ilskna Lövöbor i bostadsfälla – "Kyrkan tar pengarna och driver ut oss ur våra hem"

Den segslitna hyrestvisten på Lövö i västra Helsingfors har gått i baklås. Vanda församling viker inte från sina planer på att höja markhyran. Förgrymmade boende som hotas av en ekonomisk käftsmäll väntar på domstolsbehandling. https://www.hbl.fi/artikel/ilskna-lovobor-i-bostadsfalla-kyrkan-tar-pengarna-och-driver-ut-oss-ur-vara-hem/ (HBL)

Ilskna Lövöbor i bostadsfälla – "Kyrkan tar pengarna och driver ut oss ur våra hem"

https://www.hbl.fi/artikel/ilskna-lovobor-i-bostadsfalla-kyrkan-tar-pengarna-och-driver-ut-oss-ur-vara-hem/

tiistai 29. toukokuuta 2018

Retkipaikka

"ENEMMÄN KUIN LÄPIKULKUREITTI: LEHTISAAREN HIIDENKIUKAANPUISTO ON UPEA KESÄKOHDE HELSINGISSÄ

Retkipaikka esittelee Lehtisaarta ja Hiidenpuistoa mairittelevin lausein. Se nostaa blogissaan esiin upeat maisemat ja ympäröivän luonnon. "Lehtisaari toimii monelle pääkaupunkiseudulla asuvalle läpikulkureittinä työ- ja koulumatkoilla, mutta luultavasti vain harvat ovat tietoisia siitä, millainen paratiisi löytyy lähes kivenheiton päässä kaikesta keskustan vilinästä. Länsipuolen rannikolta eteläkärkeen ulottuva Hiidenkiukaanpuisto tarjoaa nähtävää ja koettavaa, joka on parhaimmillaan erityisesti kesällä." Lue koko juttu linkin takaa. 

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kirkko on ajamassa helsinkiläisiä velkaloukkuun


Lehdistötiedote 24.4.2018

Helsingissä Lehtisaaressa kirkon omistamilla mailla asuvat asukkaat ovat hämmentyneitä siitä, miten Vantaan seurakuntayhtymän päättäjät eivät välitä päätöksiensä vaikutuksista tavallisiin ihmisiin. Kukaan päättäjistä ei saapunut asukkaiden viime viikolla järjestämään tilaisuuteen, jossa oli tarkoitus keskustella avoimesti muun muassa siitä, miten moni on kirkon toiminnan seurauksena joutumassa asuntoloukkuun ja taloudellisiin vaikeuksiin.

Asukkaat ovat monesti pitkän prosessin aikana tuoneet esille sen, miten kirkko ei noudata omia eettisiä toimintaperiaatteitaan, vaan tavoittelee pörssiyhtiön tavoin maksimaalista voittoa ja tuottoa riskittömälle sijoitukselleen: omistamilleen maille Lehtisaaressa. Tonttivuokrat uhkaavat nousta useilla sadoilla euroilla asuntoa kohti. 

Mikäli kirkon kaavailemat korotussuunnitelmat toteutuvat, Vantaan seurakuntayhtymän omistamilla mailla sijaitsevia asuntoja ei saa myytyä, vaikka monella perheellä ei olisi varaa jäädä asumaan Lehtisaareen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää suuren velan ottaminen, jotta tonttivuokrien maksaminen on mahdollista. 


”Emme ole lukuisista yrityksistämme huolimatta onnistuneet saamaan Vantaan seurakuntayhtymän päättäjiä ymmärtämään, kuinka merkittävästä ja elämää mullistavasta asiasta tässä on kyse meidän asukkaiden kannalta. Kutsuimme heidät viime viikolla järjestämäämme asukasiltaan keskustelemaan tilanteesta, mutta kukaan heistä ei saapunut paikalle”, Lehtisaaren asukkaat ry:n puheenjohtaja Matti Sadeniemi 
kertoo. 
Lehtisaaren asukkaat vetosivat arkkipiispaan vuokrankorotusten kohtuullistamiseksi – välitti viestin Teemu Laajasalolle 


Kaikki Vantaan seurakuntayhtymän omistamalla maalla sijaitsevat 10 taloyhtiötä, eli yhteensä 700 asukasta, aloittivat oikeusprosessin seurakuntayhtymää vastaan joulukuussa. 


”Haluaisimme kuitenkin edelleen löytää ratkaisun asiaan mieluummin keskustelemalla ja yhdessä asioista sopimalla kuin oikeusprosessin kautta”, Sadeniemi toivoo. 

Vantaan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto käsittelee Lehtisaaren tilannetta seuraavan kerran huomenna 25.4.2018. Seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu tänään 24.4.2018.  


Lehtisaarelaiset ovat vedonneet arkkipiispa Kari Mäkiseen
 kirjeellä, jossa pyydetään kirkkoa harkitsemaan uudelleen tonttivuokrien kohtuutonta korottamista Lehtisaaressa. Arkkipiispa on välittänyt kirjeen Helsingin piispa Teemu Laajasalollejonka hiippakunnan
seurakuntayhtymästä ja vastuualueesta on kyse. Asukkaat toivovat, että kirkko ei kohtelisi ihmisiä eriarvoisesti riippuen siitä, minkä seurakuntayhtymän mailla heidän asuntonsa sijaitsevat. Mikäli korotukset olisivat kohtuullisemmat, kirkko säästäisi monet perheet velkavankeudelta.


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kirkon päättäjiä ei kiinnosta vuokralaistensa hätä Lehtisaaressa


Lehdistötiedote 13.4.2018 klo 8.00

Vantaan seurakuntayhtymä on korottamassa tontinvuokriaan Helsingin Lehtisaaressa useilla sadoilla euroilla kuukaudessa. Asumiskuluihin lukeutuva tontinvuokra kohoaisi joidenkin asukkaiden kohdalla jopa kymmenkertaiseksi nykytilaan nähden, mikä ajaisi ihmisiä velkataakkaan ja asuntoloukkuun. Kirkon päättäjät eivät ole kuitenkaan halunneet huomioida kirkon päätösten vaikutuksia ihmisten arkeen ja suurin osa ei ole suostunut edes keskustelemaan lehtisaarelaisten kanssa ja kuuntelemaan asukkaiden hätää.

 – Kirkko puhuu mielellään kohtuudesta, mutta ei huomioi ihmisiä ja heidän hätäänsä omissa päätöksissään. Olemme koettaneet luoda kirkon päättäjiin yhteyttä, mutta vain muutama on edes vastannut yhteydenottoihimme. Tuntuukin, että kirkolle tärkeintä on vain omien voittojensa maksimointi riippumatta siitä, mitä vaikutuksia sillä on esimerkiksi lapsiperheiden tai vanhusten elämään.

Lehtisaaren asukkaat järjestävät tilanteesta maanantaina 16.4. keskustelutilaisuuden, johon on kutsuttu Vantaan seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston, kirkkoneuvoston ja kiinteistöjohtokunnan jäsenet. Yli 70 kutsutusta ainoastaan muutama edes pyrki ymmärtämään asukkaiden näkökulmaa. Muut luottamushenkilöt eivät joko vastanneet lainkaan, tai suhtautuivat kielteisesti jopa siihen, että asukkaat olivat heihin, päätöksentekijöihin, yhteydessä.
Ihmetystä herättivät erityisesti kommentit, joiden mukaan lehtisaarelaisten ei pitäisi häiritä asialla luottamushenkilöitä, vaan virkamiehiä. Lehtisaarelaisten tilanteessa Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto on asiasta päättävä elin, joka antaa virkamiesten työlle raamit.

– Lehtisaarelaisista tuntuu, että Vantaan seurakuntayhtymän päättäjät yrittävät piiloutua virkamiesten ja seurakuntayhtymän vaatiman 5 % tuottovaatimuksen taakse. Kuitenkin, kuten viime keväänä nähtiin Helsingin seurakuntayhtymän samanlaisessa prosessissa, vuokrataso koostuu monesta tekijästä, ja on erilaisia tapoja tehdä siitä kohtuullinen, Lehtisaaren asukkaat ry:n puheenjohtaja Matti Sadeniemi sanoo.

Helsingin seurakuntayhtymä päätyi viime keväänä tekemään merkittävästi Vantaan seurakuntayhtymästä poikkeavan ratkaisun omien Lehtisaaressa sijaitsevien tonttiensa osalta ja laskemaan alun perin vaatimaansa vuokratasoa tuntuvasti Vantaan seurakuntayhtymän tasosta. Vantaan seurakuntayhtymän esittämä vuokrataso on 30 % kalliimpi kuin Helsingin seurakuntayhtymän vuokrataso samalla alueella. Kirkko ei siis noudata yhtenäistä toimintatapaa.

– Helsingin puolen luottamushenkilöiltä löytyi ymmärrystä sille, että kirkon päätöksillä on vaikutuksia myös tavallisiin ihmisiin. Samalla alueella sattumalta Vantaan seurakuntayhtymän maalla asuvat ovat nyt pulassa, kun esimerkiksi noin 100-neliöisessä asunnossa maanvuokraan tulisi yli 600 euron korotus kuukaudessa. Yhtiövastikkeet alkavat Vantaan seurakuntayhtymän päätösten myötä olla samalla tasolla, millä alueelta saisi vuokrattua saman kokoisen asunnon. Ja jopa kalliimpia, Sadeniemi kertoo.

Viime joulukuussa Lehtisaaren asukkaat olivat pakotettuja hakemaan kohtuullisuuden rajaa käynnistämällä oikeusprosessin. Asukkaat haluaisivat kuitenkin edelleen ratkaista asian keskustelemalla ja ovat olleet valmiita hyväksymään sellaiset vuokrankorotukset, joiden jälkeen taloyhtiöiden tonttivuokrat vastaisivat muiden vastaavien kaupunginosien käypää vuokratasoa.
– Ei ole kenenkään etu, että vain asianajajat hyötyvät riitaisassa prosessissa. Seurakuntayhtymä ei halua aidosti neuvotella, vaan se on toistuvasti pyytänyt asukkailta ehdotuksia, jotka on suoralta kädeltä tyrmätty, Matti Sadeniemi sanoo.

Myös median edustajat ovat lämpimästi tervetulleita asukasiltaan, jossa Lehtisaaren asukkaat kerääntyvät keskustelemaan törkeistä kirkon tontinvuokrien korotuksista.

Aika: maanantai 16.4.2018 klo 18.00
Paikka: As Oy Lehtihovissa sijaitseva Helsingin seurakuntayhtymän kahvilatila (Lehtisaarentie 2 A, Helsinki)